Taloussanomien julkaisussa "Kolme mittariaMikä kauppakeskus selviää?" 

(1.11.2016) pohditaan Suomen kauppakeskusten nykytilaa ja tulevaisuutta. 

Tällä hetkellä Suomessa on 97 kauppakeskustamutta parin vuoden sisällä 

niitä tulee olemaan jopa kymmenen lisääJulkaisun mukaan on kolme tekijää, 

jotka määräävät kauppakeskuksen menestyksestäsijaintikoko sekä 

emyksellisyysUudetentistä paremmilla puitteilla varustetut kauppakeskukset 

kilpailevat asiakkaista pienempien ja syrjäisempien kanssajoista osa karsiutuu 

ajan mittaan pois. 

 

Tämä "kauppakeskusten toistensa syöminen", kuten se julkaisussa ilmaistaan, 

näkyy ilmiönä täällä meilläkin. Noin parinkymmenen kilometrin säteellä  

Kempeleestä on neljä kauppakeskusta, joista erityisesti Oulunsalon Kapteeni on  

tallautunut muiden kauppakeskusten jalkoihin. Zeppelin, Ideapark ja Valkea  

sijaitsevat keskeisillä paikoilla, kun taas Kapteeni syrjemmässä päivittäiseltä  

liikenteeltä. Muut kauppakeskukset houkuttelevat enemmän esimerkiksi  

ohikulkevia työmatkalaisia. Mielestäni on hyvä, että kauppakeskukset kilpailevat 

keskenään, jolloin hintakilpailu pitää hintoja kurissa ja yleinen ilmekin pysyy 

freesinä.