Iltasanomien taloussanomissa julkaistiin 1.11 uutinen, jossa kerrottiin ammateista, joissa naisilla on miehiä korkeampi palkka. Muun muassa suurin palkkaero sukupuolten välillä, joka ulottuu 13 prosenttiin, on prosessihoitajien tienesteissä. Hyvänä kakkosena tulevat ylihoitajat, joiden palkkaero on kymmenen prosenttia.  Kaiken kaikkiaan naisilla on parempi palkka 31 eri ammattiluokassa, miesten saadessa palkkaa noin 200 muussa ammatissa enemmän. Osasyynä naisten pienempiin palkkoihin kerrotaan esimerkiksi se, että miehet päätyvät parhaita palkkoja maksaviin yrityksiin. Enemmän mieskollegoitaan tienaavien naisten suuremman palkan osasyyksi taas kerrotaan esimerkiksi se, että he työskentelevät yksityisillä yrityksillä kun vastaavasti miehet työskentelevät kuntasektoreilla, joilla palkat ovat pienemmät. 

 

Mielestäni on käsittämätöntä, että vielä vuonna 2016, jolloin tasa-arvo pursuaa ovista ja ikkunoista, näinkin suuri asia junnaa silti raiteillaan. Poika- ja tyttö-sanat halutaan kyllä karsia koulumaailmasta, mutta naisen ja miehen eurot saavat edelleen värjötellä omissa sukupuolissaan. Itse ainakin mieluummin tulisin tytötellyksi tai vaikka pojaksikin kutsutuksi, kuin saisin pienempää palkkaa samasta työstä kuin kollegani. Samassa yrityksessä tai kunnassa työskentelevien työntekijöiden palkat tulisi olla samat, oli sukupuoli tai esimerkiksi ikä mikä vain. Jos muun muassa tehdyn työn laatu sekä työtunnit ovat samat, en näe syytä, miksi jonkun tekeminen olisi arvokkaampaa kuin toisen. Vaikka kokemus olisi toisella suurempi, voi toinen tekijä olla taas parempi toisessa osa-alueessa. Mielestäni on siis mahdotonta arvioida saman työn tekijät eriarvoisesti ja määritellä kullekin eri palkka, mikäli työt tulevat tehtyä samalla teholla.

Eikö siis olisi aika keskittyä suurempiin ja tärkeämpiin asioihin tasa-arvon saavuttamisessa ja pyrkiä huolehtimaan siitä, että sukupuolesta riippumatta palkat olisivat samat?